Hiihdosta ei lähdetä avoittelemaan taivaita tai menstystä, nautitaan tapahtumasta ja mahdollisuudesta hiihtää sen verran että tietää hiihtäneensä…  Hyvänä tavoitteena voisi pitää jo sitä että koko ajan on mies kierroksella, kellään joukkueesta kun ei ole varsinaisesti kokemusta vuorokauden hiihdosta.  Neljän hengen tiimillä tuo ei tosin pitäisi olla ongelma. Tasan ei hiihtoaika varmaan mene vaan ne hiihtää enemmän joilla voimia on, mutta periaatteessa hiihtoa tulee keskimäärin 6h/24h. Tuo ei ole kovin hirveästi esim. allekirjoittaneen normaaliin viikonloppuun verrattuna. Hyvin usein tulee vedettyä lenkki lauantai-iltana ja pitkä jo sunnuntaina aamupäivällä. Niistä kertyy kevyesti nelisen tuntia ja yleensä raskailla reiteillä. Vuorokauden suorituskaan ei ole rogainingin myötä enää outoa, lepotaukoa tulee roimasti enemmän kuin parina käydyssä rogainingissa. Pääasiassa on kuitenkin nauttia tapahtumasta ja hiihdosta, tuloksista välittämättä…

Mutta katsellaan miten menee, itseäni kiinnostaisi rikkoa 100km, mutta siihen ei taida ihan tuo 6h riittää joten tavitsen vuoroja toisilta. Eilen testasin väsyneillä jaloilla (30km takana)  kisalatua ja kierrosaika oli jotain 19min lenkkivauhdilla. Eli karkeasti vähän reilu 4min/km.

Lisätietoa kisasta löytyy tuolta: www.24h-hiihto.net

Kaudella panostin treeneissä eniten juoksuun. Ilman isompia vammoja pääsin joulukuulle ja siksi fillarikilsat jäivät kesällä todella vähäisiksi. Samalla treenitunnit putosivat vaikka kokonaisrasitus oli yhä nousussa. Fillarilla vaan pystyy vetämään 3h lenkin kevyenä, mutta juosten se on hiukka vaikeampaa – ainakin vielä :O). Kevätkaudella hiihdin enemmän kuin koskaan, mutta synkkä ja lumeton syksy sai vuosikilsat silti putoamaan hiukan. Vaihteeksi suunnistuskausikin oli ehjä, siitä osoituksena nousin vihdoin torstairastien tilastoissakin. Tasi tulla pinnakisaan eniten kilsoja koko porukasta…Ne on ne pitkät radat nääs…

Kisamuotoiset startit 2011

Tänä vuonna seikkailukisat jäi yhä väliin, multisport-soolojakaan ei juuri järjestetty. Triathlon vaatisi uinnin lisäämistä ohjelmaan. No, oli sitä noissakin. Tarkoitus oli loppukesästä juosta toinen mara, mutta rogainingin EM-kisojen myötä jätin maantiejuoksemista kevyemmälle. Kisojen jälkeen koitin vähän hioa lyhyempiä matkoja ja se tuottikin vihdoin hakemani alle 50min ajan Kuivannolla. Samalla rikkoontui taas yksi aiemmin mahdottomana pitämäni rajapyykki, eli 45min kymppi. Jukola ja EM-kisat olivat kuitenkin päästartit ja niistä etenkin Jukola meni aika nappiin. Vähän jäi harmittamaan vain se, että lopussa oli liikaakin voimia jäljellä. Odotin koko ajan, että jossain maasto vaikeutuu tai jaloista loppuu paukut. Sitä ei vaan koskaan tullut. Pitäisköhän ensi kerralla vetää sippaamisen uhallakin kovaa?

Salpa-Jukola (osuus 3 – 2:03:11 – 694.)
Tiirismaajuoksu (1:08:12 – kuntosarjan 7.)
Rogaining ERC (Kaikki 167. – Miehet avoin 102.)
Pajulahtijuoksu (34:00 – 13.)
Kuivannon Kymppi (48:33 – 116.)

Lisäksi erinäisiä treenikisoja yms.

Oheiseen taulukkoon olen kerännyt päälajit ja taas vertailuksi edellisen vuoden. Suunnistuskilsat ratapituuksia, eli todellista matkaa aikalailla enemmän.

Osatekijä polvivaivaan on varmasti liukkauden myötä muuttunut askellus ja kengät. Osana myös nousseet kilsat. Vilkaisin tuossa ja viimeisen puolen vuoden aikana on juoksua tullut suunnistuksineen toista tuhatta kilsaa. Siinä on aiempiin vuosiin jonkun verran nostoa. Lenkit ei ole olleet yhtä piktiä kuin viime kaudella, mutta niitä on tullut useammin. Pyöräkilsat on pudonneet huimasti kun jalat on kestäneet juoksua – ja mm. nuo EM-kisat vaati vähän kilsoja alle.

Ensi kaudelle on paraikaa harkinnassa maastofillarin vaihto tälle vuosituhannelle. Vahvasti olen kallistumassa 29″ XC/Trail -täysjouston suuntaan – vaihtoehtoja ainakin Cube AMS, Rose DR.Z ja Orangen tuleva 29″ versio… Jos vaan paikat kestää niin ajatuksissa olisi multisport-/seikkailukisat. Kyllä Marinillakin vielä toimeen tulisi mutta mun kokoiselle kaverille tää 29″-buumi on kuin tilauksesta tehty. Marinissa painopiste on niin ylhäällä ja akseliväli lyhyt, että etenkin laskut on ikäviä. Tän hetken maastokilsat on vähäisiä, mutta jos jotain finlandiaa tai multisporttia ajattelee niin kilsoja pitää nostaa jos sinne mielii.

Katotaan, kunahn nyt saisi tän polven kuntoon…

Garmin Forerunner 305, niin hyvä laite kuin se ominaisuuksiltaan olikin, tuotti minulle pettymyksen laadullisesti. Parin vuoden käytön jälkeen se alkoi näyttää hajoamisen merkkejä, kun akku ei ottanut enää latausta vastaan. Laite meni tilttiin, eikä suostunut latauksen jälkeen enää käynnistymään. Myöhemmin se taas käynnistyi, mutta ilmoitti akun olevan tyhjä! Tämä toistui muutaman kerran, kunnes totesin että Forerunner saa jäädä pöytälaatikkoon. Sehän se innoittikin treenaamaan ilman mittaria, alunperin pakon edessä. Syksy menikin mittaritta, kunnes jokin aika sitten aloin miettiä uuden mittarin hankintaa. Vanha Polar RS200 ei tullut kysymykseen, sillä sekään ei enää toiminut – sykkeenmittaus tarkemmin ottaen, melko tärkeä ominaisuus sykemittarissa.

Puntaroin jonkin aikaa lähinnä Polarin ja Suunnon mallien välillä, kunnes aloin kallistua Suunnon suuntaan. Jospa neljäs käyttämäni sykemittarimerkki osoittautuisi ensimmäisen veroiseksi, ja kestäisi vuosia! Ensimmäinen, vuosia sitten hankkimani Sigmasport-mittari nimittäin toimii edelleen. Rajallisten ominaisuuksiensa takia (ja tietenkin sen vuoksi että aina on kiva hankkia uusia välineitä) päädyin kuitenkin uuden monipuolisemman mittarin hankintaan, ja malliksi valikoitui Suunto T3d… osin siksi että sellainen osui sattumalta eteeni huikeaan tarjoushintaan.

T3d on osoittautunut parin viikon käytön aikana hyväksi valinnaksi – ainakin toistaiseksi. Se on käytössä erittäin yksinkertainen. Siinä on kaikki tarvitsemani perusominaisuudet, eli hetkellinen syke ja sykerajat tai vaihtoehtoisesti Training Effect treenin tehon seuraamiseen (nämä hoituisivat fiiliksen pohjaltakin, mutta etenkin kovemmissa treeneissä tuo antaa kivaa lisäinfoa; ja tämän takiahan mittaria ylipäänsä käytetään), sekä riittävä logi treeniyhteenvedon tarkastelemiseksi treenin jälkeen. Lisäksi T3d on laajennettavissa myöhemmin gps-podilla, ja tarvittaessa myös fillari- tai juoksupodilla. Sykerajoja en ole käyttänyt, mutta Training Effectiä on ollut kiva seurata. Ihan loogisesti se tuntuu toimivan. Itse sykkeenmittaus tuntuu myös olevan luotettava ja reagoivan muutoksiin nopeasti.

Treeneistä

Lumia odotellessa treenit on muodostuneet sauva- ja juoksutreeneistä. Yhden maantielenkinkin olen sauvoilla tehnyt, mutta etupäässä sauvatreenit ovat sijoittuneet maastoon: pk:ta metsäteillä ja -poluilla sekä intervalleja sauvarinteen muodossa. Lähes kotipihalta kun alkaa kolmesataametrinen hiekkamäki, jonka jyrkkyys vielä mukavasti vaihtelee, kiristyen ensin puolivälissä ja uudelleen viimeiset viisikymmentä metriä. Siinä saa aikaan todella hyviä treenejä (myös juosten). Juoksutreenit ovat kuitenkin lähiaikoinan olleet lähinnä maastojuoksua ja pk:ta.

Olen yrittänyt saada viikkoon hyvän yhdistelmän yllämainituista, sen enempiä ohjelmia tekemättä. Fiiliksen ja osin kellonajan mukaan olen valinnut päivän treenin, ja suht luonnostaan on tullut hyvä yhdistelmä kevyempiä ja vähän kovempia treenejä. Treenaaminen kaiken kaikkiaan tuntuu juuri nyt todella hyvältä.

Kuivannon kymppi. Matka gepsistä – “virallinen” matka tuntuu olevan epäselvä. Kylttien mukaan 10,6, kuulutusten perusteella 10,65 tai 11,2…

Hienosti kulki. Lähdöstä koitin ohittaa ruuhkaa ja sattui Sanna suoraan edelle. Kun tiesin että Sanna on selvästi nopeampi niin koitin vaan pitää selkää näköpiirissä. Ekat kilsat pysyinkin näkötuntumassa. Puoleen väliin oli pelloilla aikamoinen vastatuuli ja koitin pyöräilytaktiikalla hakea tuulen puolelle jonkinlaista auraa ja etsin sopivaa peesiä. Oisko ollut kahden kilsan kohdalla kun muodostui ryhmä jossa meitä oli pari tyttöä ja muutama äijä kasassa. Koitin röyhkeästi roikkua viimeisenä parhaassa tuuliasemassa. Jossain välissä edelläni mennyt kaveri hölläsi ja putosin samalla porukasta itsekin, mutta juoksin jossain nelosen kohdalla uudelleen kiinni. Jossain välissä letka repesi ja jatkoin toisen tytöistä peesissä – taisi muuten olla sama MU:lainen jonka kanssa juostiin valtaosa Tiirismaajuoksusta.

Puolimatkassa vedettiin pari kilsaa ihan hiha hihassa noin suunnilleen mun kokoisen triathlonistin kanssa. Perhanan hyvä kirittäjä. Siitä eteenpäin olikin enemmän tai vähemmän omaa juoksua ilman kunnon vetoapua. Joku hengitti välillä niskaan, eli vedin kai jotain perässä ,mutta omia apuja ei ollut. Pari kilsaa oli maaliin kun takaa tuli ohi pari juoksijaa, mutta pidin oman pääni ja aloitin kirin vasta 10km kohdalla. Toisen sain vielä kiinni.

Vauhti oli ekat pari kilsaa todella kovaa kuten aina tossa lähtöhässäkässä, mutta yllättäen pystyin suht kevyesti pitämään alle 4:30 vauhdin puoleen väliin. Laskeskelin että vauhti kannattaa vaikka lopussa kostautuisikin – tavoitteena oli alittaa 50min ja tolla vauhdilla sain tavoitteeseen kaulaa joka kilsalla. Vaikk lopussa hidastuisi niin 50min menisi alle. Ja menihän se kirkkaasti.

1km 4:10
2km 4:20
3km 4:23
4km 4:20
5km 4:27
6km 4:32
7km 4:30
8km 4:39
9km 4:34
10km 4:34
Maali: 4:29

10km väliaika 44:29!! Eli eka 45min alitus. Kehittyy kehittyy.

Olen käynyt juoksemassa jonkin verran Ilen ja Heidin (sekä Susi-koiran) kanssa Salpausseläm maastoissa, ja yhteislenkit ovat olleet mukavaa vaihtelua yksin puskemiselle. Noilla maastolenkeillä ei ole tullut mietittyä itse suoritusta, on vain juostu ja keskusteltu siinä lomassa. Viime aikoina on ollut ihan positiivinen vire muuhunkin treenaamiseen, ja tällä hetkellä treenimotivaatio on melko korkealla. Etenkin sauvatreenit kotimaastoissa ovat olleet omiaan kohottamaan fiilistä. Olen pitkästä aikaa innostunut sitomaan sauvat ranteisiin, ja päästelemään metsäteillä ihan kunnolla – minkä on huomannut yläkropassa! Sauvatreeni – etenkin sauvaloikka ylämäkeen, mutta ihan normi pk:kin – on niin paljon monipuolisempaa kuin juoksu. Mitään juoksulta pois ottamatta, sillä sekin on hieno laji.

Täytyypä katsoa, otanko jossain välissä taas vähän suunnitelmallisempaa otetta treenaamiseen. Juuri nyt tuntuu hyvältä mennä vain silloin kun siltä tuntuu, ja olla potematta huonoa omatuntoa jos treeni ei huvita. Jossain välissä pitäisi varmaan ostaa uusi mittari, mikäli treenejä mielin tarkemmin mitata. Forerunner 305 ei taida enää oikein luotettavasti toimia. Hieman lyhytikäiseksihän tämä “yhteistyö” taisi jäädä, ja tuntuukin että tulen palaamaan seuraavan mittarin osalta tuttuun ja turvalliseen Polariin. Joko käytän RS200:stä joka potkii edelleen; tai sitten hankin uuden gps-yhteensopivan Polarin mittarin.

Mutta toistaiseksi treenaan vapaana noista laitteista.

Tavoite oli jonnekin 35min tienoille, tosin reittiä kehuttiin netissä raskaaksi joten epäillen suhtauduin siihenkin.

Alussa lähdin tapojeni mukaan lujaa kärjen takana painamaan, jossain 10:n sijan tienoilla. Ekan kilsan jälkeen tiesin että liian lujaa mennään, toisella päästin jo muutaman ohikin. Siitä se sitten tasaantui. Eka kiekka (3.5km) meni liian kovalla vauhdilla, mutta onneksi oli muutama kanssajuoksija selkinä vetämässä. Takana sen sijaan oli aikalailla rakoa, kierrosten vaihtuessa urheilukentällä pääsin sentään näkemään että takaakin vielä tulee joku. Lisää lohdutti kun väkeä tuli vielä kentän kierron jälkeenkin vastaan. Toisen kiekan nousut veti mehuja pois – ensin karkasi edellä juossut mies ja sitten myös kevytrakenteinen juoksijanainen jonka kelkassa olin siihen asti pysynyt. Tiesin että takaa ei tule ketään useaan sataan metriin ja edellisiä en saa kiinni jos joku ei hyydy – joten loppumatka oli pelkkää aikaa vastaan. Nousuissa saavutin edellisiä hiukan, mutta tasaisella aina jäin. Joten tyydyin sijaani ja yritin vaan pitää kohtuu vauhtia yllä. Urheilukentällä vielä parin satkun loppukiri ja maaliin n.34min! Erittäin positiivinen yllätys. Jalat vielä raskaat viikonvaihteen pitkiksestä, keli sateinen ja kurainen ja reitti raskas – ja silti reilusti alle 5min/km. Se on mulle jo saavutus tässä vaiheessa. Ei siitä kauaa ole kun pidin moisia vauhteja mahdottomina tälle kropalle. Kyllä se siitä näköjään kehittyy vauhtikin.

Saunatkin oli lämpiminä, mutta suuntasin loppuverkan jälkeen kotiin ja suihkuun. Torstaina luvassa yösuunnistusta, joten en viitsinyt jatkaa iltaa kovin pitkälle.

Tulokset

(kysymysmerkki ajassa tulee siitä, että mun edelläni maaliin tuli tosiaan tuo naisjuoksija, tuloksissa kuitenkin 12s perässäni olisi tullut joku – ei ollut ketään. Joten epäilen että ajat väärinpäin)

Vuoden treenit menee suunnilleen suunnitellusti. Melontaa oli tarkoitus nostaa, mutta ei vaan ole ehtinyt. Sama juttu pyöräilyn suhteen. Säälittävät muutama satku fillarilla takana. Toisaalta hiihtokausi venyi tänä vuonna (päältä 1200km kevätkaudella) ja sen jälkeen on saanut juosta vammattomana. Juoksukilsoja on kasassa jotain 800km, eli reilusti toiselle tonnille mennään. Viime vuonna fillarikilsoja tuli polvivamman estäessä juoksua, tänä vuonna fillarilla jäädään aika vähään. Sen sijaan juoksu ja hiihtokilsat nousee.

Melontapuolella on nyt alustavasti puhuttu että koitan saada EA-kurssit voimaan talven aikana ja heti alkuvuodesta ohjaajakurssi  pakettiin. Ohjaajan paprut pitäisi tulla silloin jo kesäkaudelle kanoottiliitosta. Jos nykyinen järjestelmä on vielä ensi vuonna pystyssä…

Juoksussa varmaan jää tälle syksylle suunnittelemani toinen mara käymättä – lenkit on olleet sen verran lyhyitä että ei taida kannattaa. Ajatus oli nostaa matkoja heinäkuussa, mutta päätös Rogainingin EM-kisoihin lähdöstä suuntasi kiinnostuksen muualle kuin pitkiin maantielenkkeihin. Katotaan nyt, ainahan se voi olla että   lumeton syksy jatkuu ja saa tässä kunnon pitkiksiä alle. Sitä odotellessa koitetaan jotain lyhyempiä.  Kymppi tuntuisi kulkevan yksinään vauhtilenkillä tonne 47min tuntumaan, joten Kuivannolla voisi kenties vihdoin alittaa 50min rajan.

Suunnistuskausi lähenee loppuaan. Halikkoviestiin olisi joukkueessa tilaa, mutta samana viikonloppuna olisi mahdollisesti reissu Brysseliin. Eli voi Halikko jäädä väliin. Raatojuoksu kiinnostaa tietysti, mutta ehkä tänä vuonna vain kympille jos? No, onneksi on iltarasteja. Liian vähän tullut tänä vuonna niitäkin. Vasta ehkä parikymmentä starttia. Tän vuoden Jukolasta jäi niin hieno fiilis että suunnistus kiinnostaa tosissaan.

Seikkailukisoihinkin on ollut Markon kanssa puhetta lähteä ehkä ensi kaudella. Jos siihen päädytään niin alan talvella valmistella maastopyörän päivitystä 29eriin.  Sitten olisi tietysti Mammuttimarssi ja Vierumäen 24h hiihtojoukkuetta pitäisi alkaa myös kasata… No joo. Tällä hetkellä pidän todennäköisimpänä että syyskisoihin kuuluvat lähinnä Kuivanto ja Raato, mutta katsellaan…

Before the race 

Our race had a not so good start when our car broke down just before Pärnu in Estonia. First I had no idea what to do – I’ve never had a car break down in the middle of the road – and now it happened in foreign country… Then I remembered that my car insurance papers had some phonenumber for emergencies – SOS International. And after phoning them I was amazed – and I’ll never ever take a car insurance without this service. A girl named Laura answered my call, ordered us a towing truck and a taxi to take us and the car to Pärnu. And managed to get us a rental car waiting in Pärnu. So we left our own car on the yard of the local Renault-dealer and headed down to Latvia just two hours behind schedule. The repair started on monday after the race, but they couldn’t get the part untill tuesday – so we had a extra day in Pärnu on the way back. But we were able to compete in the ERC as planned…Thanks to Laura on SOS International.

The race

The map was a tricky one and planning took some time. The area above the race center had only small value CPs but they were quite close to each other.  There was two obvious concentrations of good value CPs on maps right side and in the left bottom corner. The left corner seemed to be a bit long way to go and the points looked more difficult. So we decided to head for the right side and then make a second trip to the upper part. In between we would rest a bit – we’d decide this on the go, depending on the situation. So, when the race started we headed to CP25 which was easy, but had only one punch unit so we had to wait for a bit to get it punched.  Then we headed to 69, leaving the tracks for the first time. There were allready “jukola-style” trails in the terrain so we really didn’t have to orienteer at all. But at this point we saw the nature of the map and the terrain for the first time – the white area on the map leading to the CP had 2m tall stininging nettles and thick bushes etc.

Then it was easy 38 and 53.On the way to 95 we were supposed to fill our extra bottles because of the warm weather, but the water point WAS NOT THERE! This was a huge mistake from the organizers, luckily we were only looking for extra water – we still had our hydration bladders almost full. There were other teams also looking for the waterpoint… Well, we headed to 95 from the north as it seemed the terrain was better there. Then we headed for the road and for CP74.  Now-after the race it’s easy to say that we should have taken the CP65 on the way – we didn’t. It took us a few moments to locate CP74 as the description sheet said the CP is on the South Bank of the ditch – it was actually on the north bank… We scanned the whole south bank before other teams arrived and we noticed that they are punching on the other side. We continueed towards CP64 – just after leaving CP74 we went to the wrong side of the field ( there were more tracks in the terrain than on the map) and had to make a U-turn. Other teams made the same mistake, but they headed for the field (forbidden…).

CP64 was an easy one, but we should have waited 50m more before leaving the road – there was open terrain instead of the very thick vegetation. Next was CP99, the scale of the map got us searching for the CP way too early and we lost some minutes there. Thanks to the very difficult terrain (bushes,swamps etc. all over the white area) we decided to take the road option to CP86.  On that hill we lost our way for a moment – it was just too thick to go straight…Fortunatelly we found the border of vegetation and after that it was easy. We headed to CP70 and the water point. After the easy CP70 we took a short rest to clean our feet and fill our bottles. We were fortunate – just minutes after we filled our bottles  the water station ran out of water… Which s no miracle after seeing what some of the teams were doing – they were using the drinking water for washing… At this point the soles of my feet started to ache and I had to take my first pain killer.  I should have taped the hurting parts but I didn’t – and for this I paid a fair price after a few hours…

Then we went to the very easy CP94 and along the road to CP37. We considered going up to CP89-CP80 but the terrain looked bad (no tracks or roads) and my feet were aching quite a bit. So we took CP92 and headed west. Here the vegetation was really bad, we could hardly move forward in the thick bush. Took a small stop to consider picking up the CP80 along the road (maybe we should have) but decided to go for CP97 instead. That was a very easy “roadtrip” straight to control and back. On the way to CP100 the road crossed a farm area and we asked one lady for permission to proceed – she had her cows on the road. We ddn’t find a common language but she smiled and waved us to go on. So it was up to CP100, followed by the “seemed so easy” CP35. The cutdown area on the map had bushes on it and I managed to step into a swamp more than knee deep. But we punched the CP easily. We headed to CP50 and at this point I felt like running – I was tempted to raise the speed but when I thought about the fact that we weren’t  even half way yet… We settled to a quick march style walking.  Between the CP35 and CP50 we lost our selves completely for a moment. We were trying to find the end of an forest road but the area before the road was so thick that we lost our faith… Then we stumbled upon the forest line leading to a nerby swamp and decided to to use that instead. So it was time to get wet. Just before the CP50 we were supposed to find a ditch and follow that to the CP – well, the ditch was there, but the surrounding area had knee deep mud all over. We had no chance but to got thru. Somehow in this wet muddy section my shoe rolled a bit and broke the skin of the side of my left heel. The pain was such that I couldn’t continue without stopping to empty the blister and tape it. And still the pain remained…

We attached our headlamps and took one last control CP24 and decided to rest for a few hours and “clean the wounds” etc. Endurancewise we had no trouble, but our feet were starting to hurt so much that continuing for a few hours could have ment a complete stop in the morning. So we ate something, cleaned our feet and rested in the tent for a few hours.

After the rest we headed to CP 43, then the easy CP26. Made a small error over there cause there were again more trails in the terrain than on the map. Also, the electrical line on the map was not in the terrain…There were just marking poles on the site where the line will be – someday. Easy route to CP36 and to CP56 and straight to CP59. There the map scale and lack of rest made us looking for the CP too early. After circling around for a while we realized the error and took the easy CP. Then it was along the road to CP54 and the pretty easy CP79. We had decided to calculate on the CP58 if we should head straight to finish or if we had time to go for CP66-34-40. We had time so we took them all.

Between CP48 and CP66 we had laughs when we followed the nonexisting electrical line on the white area of the map – and ended up on an area with knee deep water all around us…  Well the CP was easy and we took the fields to CP34. Afterwards we noticed that by going 200m back we could have used the field all the way down – our route choice took us thru some of the thickest parts once again. CP34 looked easy, and it was – but it was on an island. So we had to go over knee-deep water once again. CP 40 was easy and at this point we atrted to calculate that we have time for at least CP47. After visiting that one we still had time for CP23 before finishing.

Afterthoughts

Like  I said above – this time endurance was not a problem. I think we could have gone more and faster if our feet would have stayed in better shape. After the race I had such a pain on the soles of my feet that it was hard to even walk. And as I write this a few days later, the blisters are still sore. But all and all it was a good race – we went there to have fun and it was clear to us that we are not fighting for glory there. Just enjoying rogaining in Latvian terrain.  Before the start I had my doubts about the vegetation as I remembered the World Championships a few years ago in Estonia. It turned out that it was even worse than that. I can honestyly say that some parts of this terrain were the worst I have ever experienced.  I really can’t describe the vegetation – it was such a combination of water,mud,swamp,bushes,stinging nettles etc…

Lähdin kisaan sopivaa vauhtia hakien, kyseessä kun oli ensimmäinen maastojuoksu kisani. Ensimmäiset kilometrit olivat “normaalia” maastojuoksua pienehköine ylämäkineen, ja juoksin ne muutaman juoksijan porukassa suht luonnollista vauhtiani. Kovempaakin olisin toki päässyt, mutta edessä odottava ensimmäinen nousu mastolle oli mielessä ja hillitsi menohaluja. Tuttu nousu olikin vähintään odotetun raskas, yllättävän kova verrattuna tunteeseen ekoilla kilometreillä. Hiljensinkin vauhtia kanssajuoksijoita enemmän, jotta nousu ei olisi vienyt ihan kaikkia mehuja. Mastolla olo olikin aika voipunut, ja toivotin seuraavat kevyemmät kilometrit tervetulleiksi.

Tasaisella ja alamäessä menohalut palasivat yllättävän nopeasti, ja saavutin Tiirismaan ala-asemaa kohti mentäessä nousussa karanneita selkiä. Sain jyrkissä alamäissä rullattua melko hyvin, ja tasaisemmilla osuuksilla meno tuntui liki siltä kuin pitkää nousua ei olisi ollutkaan. Palautuminen oli siis nopeaa. Juomapisteen jälkeen alkanut nousu alkoi kuitenkin taas painaa, mutta jyrkimmän osan jälkeen olo keveni jälleen. Jostain kumman syystä (joku varmaan osaisi sanoa, mistä) olin jyrkissä ylämäissä suunnilleen yhtä nopeita (loppuajassa siis) juoksijoita hitaampi, mutta loivemmissa ylämäissä, alamäissä ja tasaisella jopa nopeampi.

Toinen nousu mastolle oli muistini mukainen ja nouseminen teki luonnollisesti todella tiukkaa. Mutkan jälkeinen viimeinen jyrkkä meni kävellen kun totesin sen olevan nopeampaa kuin hidas hölkkä. Saman totesi moni kilpakumppanikin, osa tosin vielä “juoksikin”. Mutkassa kannustanut tyttö (järjestäjien edustaja?) kehui, että voiton puolella ollaan ja enää on tasaista ja alamäkeä jäljellä. Se oli periaatteessa totta, pitkän laskun (jossa tosin oli vielä yksi tiukempi nousukin) jälkeen jäljellä oli samaa maastoa, mikä oli alussa tuntunut “tasaiselta”. Eipä tuntunut enää! Ei loppukaan kevyt ollut. Mutta täytyy muistaa että takana oli jo reilut kymmenen kilometriä kovassa maastossa ja kovissa olosuhteissa. Eli eipä se ihmekään ollut, että hieman oli raskasta.

Maali lähestyi kuitenkin metri metriltä, ja sama porukka juoksi muutaman kymmenen metrin etäisyydellä kuin oli juossut koko matkan. Naisten 18v-sarjan Annika Häkkinen, jonka kanssa olin juossut koko kisan (jääden hieman ylämäissä, saavuttaen tasaisemmilla) alkoi kuitenkin viime töntäreissä saada metri metriltä eroa, kun omissa pohkeissa ei enää ollut sitä potkua. Puolesta välistä rinnalla/takana juossut Tuomo Isokuortti (miehet 50) jäi lopussa joka nousussa hieman. Maalia lähestyttäessä, mäessä jonka oletin olevan viimeisen ennen maalia, päätin piruuttani kokeilla pientä nykäisyä, ja sainkin eroa Isokuorttiin sen verran että se olisi saattanut riittää maaliintuloon ennen häntä; jos kyseessä olisi ollut viimeinen ylämäki… Reitti teki kuitenkin vielä mutkan yhden nousun kautta ja siitä kilpakumppani meni menojaan. Minä kävelin tuon töyssyn loppuun uuvutetuilla jaloillani.

No eihän tuolla mitään oikeata väliä ollut, hauskaahan tuo vain oli. Viimeisessä mäessä ohitseni menneen toisen kuntosarjalaisen (Pia Rantatupa) sain kuitenkin sysättyä taakseni leikkimielisessä maalisuorataistossa. Pia taisi takanani naurahtaakin kun siinä kilvoittelimme. Kiitos vain kilpakumppanille vastuksesta.

Loppukiri irtosi, ihme kyllä, vielä noiden kilometrien jälkeen, tuossa helteessä. Kaikkeni annoin muutenkin Tiirismaan rinteille. Hieno mutta rankka reitti tuolla on. Entisissä kotimaastoissani.

Kisan kärjenkin loppuajat heikkenivät viime vuodesta selvästi, ja ainakin osin helteen takia, joten viileämmässä säässä omakin aikani olisi voinut olla 1:10 tienoilla; ja se olisi lyönyt itseni ällikällä. Toisaalta taas jokainen kisa on omansa. Turha jossitella. Olen todella tyytyväinen suoritukseeni.

Loppuaika/sijoitus (kuntosarjassa): 1:16:14 / 11.

Vauhdit kilometreittäin:

1. 5:16
2. 5:22
3. 5:44
4. 6:56
5. 5:22
6. 4:56
7. 5:55
8. 6:16
9. 6:15
10. 6:38
11. 5:51
12. 6:02
13. 5:48