Arkisto kohteelle joulukuu, 2011

Tilinpäätös 2011

Posted in Treeniä pukkaa on joulukuu 31, 2011 by Juha

Vuosi 2011 vetää viimeisiään ja viimeinen lenkki myös takana. Polvivamman vuoksi jäi lenkki lyhyeen, mutta silti on aika katsastaa vuoden tilasto.

Kaudella panostin treeneissä eniten juoksuun. Ilman isompia vammoja pääsin joulukuulle ja siksi fillarikilsat jäivät kesällä todella vähäisiksi. Samalla treenitunnit putosivat vaikka kokonaisrasitus oli yhä nousussa. Fillarilla vaan pystyy vetämään 3h lenkin kevyenä, mutta juosten se on hiukka vaikeampaa – ainakin vielä :O). Kevätkaudella hiihdin enemmän kuin koskaan, mutta synkkä ja lumeton syksy sai vuosikilsat silti putoamaan hiukan. Vaihteeksi suunnistuskausikin oli ehjä, siitä osoituksena nousin vihdoin torstairastien tilastoissakin. Tasi tulla pinnakisaan eniten kilsoja koko porukasta…Ne on ne pitkät radat nääs…

Kisamuotoiset startit 2011

Tänä vuonna seikkailukisat jäi yhä väliin, multisport-soolojakaan ei juuri järjestetty. Triathlon vaatisi uinnin lisäämistä ohjelmaan. No, oli sitä noissakin. Tarkoitus oli loppukesästä juosta toinen mara, mutta rogainingin EM-kisojen myötä jätin maantiejuoksemista kevyemmälle. Kisojen jälkeen koitin vähän hioa lyhyempiä matkoja ja se tuottikin vihdoin hakemani alle 50min ajan Kuivannolla. Samalla rikkoontui taas yksi aiemmin mahdottomana pitämäni rajapyykki, eli 45min kymppi. Jukola ja EM-kisat olivat kuitenkin päästartit ja niistä etenkin Jukola meni aika nappiin. Vähän jäi harmittamaan vain se, että lopussa oli liikaakin voimia jäljellä. Odotin koko ajan, että jossain maasto vaikeutuu tai jaloista loppuu paukut. Sitä ei vaan koskaan tullut. Pitäisköhän ensi kerralla vetää sippaamisen uhallakin kovaa?

Salpa-Jukola (osuus 3 – 2:03:11 – 694.)
Tiirismaajuoksu (1:08:12 – kuntosarjan 7.)
Rogaining ERC (Kaikki 167. – Miehet avoin 102.)
Pajulahtijuoksu (34:00 – 13.)
Kuivannon Kymppi (48:33 – 116.)

Lisäksi erinäisiä treenikisoja yms.

Oheiseen taulukkoon olen kerännyt päälajit ja taas vertailuksi edellisen vuoden. Suunnistuskilsat ratapituuksia, eli todellista matkaa aikalailla enemmän.

Takapakkia…

Posted in Yleistä menoa on joulukuu 19, 2011 by Juha

Näytti kai liian hyvältä tämä vuosi – lähes jalkavammoitta koko kausi ja sitä myötä fillarikilsat vaihtui juoksukilsoihin. Joulukuuhun asti päästiin, kunnes noin pari viikkoa sitten vasemmassa polvessa alkoi tuntua kiertokipua. Mitään yksittäistä tapaturmaa en muista sattuneen, kipu vain alkoi jossain vaiheessa. Synty ajoittuu ensimmäisiin liukkaisiin ja pariin vähän pidempään lenkkiin. Tosin viimeisimmän, eli kaksviiitosen, jälkeen ei mitään oireita. Ekat merkinnät päiväkirjassa 1.12. Siitä viikon juoksin normaalisti kun kipua oli vain kierrossa, mutta kun ei mennyt ohi otin 5vrk lepoa. Sen jälkeen eka kympin lenkki ok, mutta toisella polvi tukkoisen oloinen. Ei kipua, mutta naksuu eikä liiku normaalisti. Toivotaan että kyseessä on tulehtunut jänne/plica ja homma menee ohi pienellä levolla ja tulehduskipulääkkeellä. Hiihtoakaan ei pääse korvaavana tekemään kun puuttuu lumi…

Osatekijä polvivaivaan on varmasti liukkauden myötä muuttunut askellus ja kengät. Osana myös nousseet kilsat. Vilkaisin tuossa ja viimeisen puolen vuoden aikana on juoksua tullut suunnistuksineen toista tuhatta kilsaa. Siinä on aiempiin vuosiin jonkun verran nostoa. Lenkit ei ole olleet yhtä piktiä kuin viime kaudella, mutta niitä on tullut useammin. Pyöräkilsat on pudonneet huimasti kun jalat on kestäneet juoksua – ja mm. nuo EM-kisat vaati vähän kilsoja alle.

Ensi kaudelle on paraikaa harkinnassa maastofillarin vaihto tälle vuosituhannelle. Vahvasti olen kallistumassa 29″ XC/Trail -täysjouston suuntaan – vaihtoehtoja ainakin Cube AMS, Rose DR.Z ja Orangen tuleva 29″ versio… Jos vaan paikat kestää niin ajatuksissa olisi multisport-/seikkailukisat. Kyllä Marinillakin vielä toimeen tulisi mutta mun kokoiselle kaverille tää 29″-buumi on kuin tilauksesta tehty. Marinissa painopiste on niin ylhäällä ja akseliväli lyhyt, että etenkin laskut on ikäviä. Tän hetken maastokilsat on vähäisiä, mutta jos jotain finlandiaa tai multisporttia ajattelee niin kilsoja pitää nostaa jos sinne mielii.

Katotaan, kunahn nyt saisi tän polven kuntoon…

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.