Esittely

C9H13NO3 on paitsi adrenaliinin kemiallinen kaava, myös outdoor-henkinen joukkueemme Lahden lähiseuduilta. Olet siis saapunut joukkueemme kevyesti kokoon raapaistulle nettisivulle, jonka pääasiallinen tarkoitus on toimia omana muistikirjanamme tulevista treeneistä, kilpailuista ja tapahtumista – ja tietysti myös muistuttaa siitä mikä viimeksi toimi tai ei toiminut. Eli jonkinlaisia raportteja on luvassa – niitä löydät blogin puolelta.
Emme ota touhua kovin vakavalla mielellä, emmekä tavoittele pokaaleja tai palkintoja. Tärkeintä on nauttia siitä mitä tekee. Emme ehkä ole nopeimpia tai kestävimpiä, mutta voimme luvata että naamalta löytyy hymy vielä ylittäessämme sitä kolmattatoista ojaa suolla jonne suunnistusvirhe meidät vei. Ei ehkä leveä hymy, mutta kuitenkin… Meille tärkeintä on liike itsessään, ei sen nopeus, määrä tai suunta.
Lajivalikoimaamme kuuluvat mm. juoksu tiellä ja maastossa, maastopyöräily, melonta, suunnistus, hiihto, rogaining, jne. Välillä riiputaan köyden perässä kalliolla, joskus varjon varassa taivaalla. Eikä ihan aina vedetä hikeä pintaan, vaan meidät voi löytää myös retkipoluilta tai nuotiopaikoilta. Tästä kaikesta voitkin jo päätellä että kovin monessa lajissa emme ole experttejä – mutta siihen emme pyrikään. Monipuolisuus tuo vaihtelua ja vaihtelu pitää homman hauskana.
Jos törmätään poluilla niin morjestellaan!